Video 2
Mihin brändillä tähdätään?

Olet hyvässä vauhdissa!
Jatka eteenpäin samalla innolla đ§Ą!!
Jotta sinulla on aikaa työstää Unelma-asiakasunelmia, sarjan kolmososa julkaistaan torstaina 28.4.
Juuri nyt katselussa
Mihin brändillä tähdätään?


Kuka mekaanikko??
..ja miksi tämä kaikki?
Ihmettelin pian jo kolmekymmentä vuotta kestäneen kosmetologiurani aikana toistuvasti, miten vähän on tarjolla nimenomaan meille ajatuksella suunnattua koulutusta tuote ja hoitokoulutusten ulkopuolelta. Muiden tärkeiden aiheiden harvoissa koulutuksissa, asiantuntijat tulivat aina muilta aloilta ja asioiden soveltaminen jäi aina jokaisen omalle vastuulle.
Yritin saada muita innostumaan kouluttamaan, koitin rohkaista koulutuksia järjestäviä tahoja laatimaan täsmäohjattuja koulutuksia, mutta laihoin tuloksin. Kunnes päättelin, jos haluaa jotain saada aikaiseksi, on hihat käärittävä itse (kuten niin monessa muussakin asiassađ). Joten siitä syntyi hoitolamekaanikko.
Toki asiaan vaikuttivat vuosikymmenet hoitolatyötä ja valtava määrä opiskelua siellä ja täällä. Ihana alamme on antanut minulle niin paljon, että toivon voivani antaa hieman takaisin mekaanikkona.
Koen tärkeäksi myöskin tuoda kaikkien käyttöön sellaisia työkaluja, joiden avulla tasoitetaan budjettien kokoeroja. Nykyään on niiiiiin paljon mahdollisuuksia, mutta ymmärrän paremmin kuin hyvin, että hoitolan arjen keskellä niiden etsimiseen ei välttämättä löydy aikaa tai ehkä kiinnostustakaan.
Olen kasvanut hyvin vahvasti tee itse-kulttuuriin, joten aika monia asioita tulee ainakin kokeiltua tehdä itse, isoja ja pieniä. Parhaaksi kokemistani jaan mielelläni kokemuksia ja suosittelen parhaita. Ehkä jopa rakennan pienen koulutuksen, jotta muut pääsevät hyödyntämään käteviä konsteja hieman lyhyemmällä opiskeluajalla ja saavat suoremmin työkalujen hyödyt ilokseen.
Olet mitä lämpimimmin tervetullut mukaan matkaan tutkimaan, kasvamaan ja kehittymään niin hoitajana kuin kaiken sen hoitojen takaisen järkkäilijänäkin đ§Ąđ§Ą
Joko saat ennakkolinkit?